Valtavaara Suites
Valtavaara Suites: ikimetsien sylissä, rinteen läheisyydessä
Aivan Valtavaaran luonnonpuiston kylkeen nousee 5 kpl neljän huoneiston pientaloa. Katutasoon syntyy kaksi pienempää huoneistoa ja 2-kerrokseen upeat penthouse huoneistot poikkeuksellisin näkymin sekä rinteille että Valtavaaran ikimetsiin.
Valtavaara Suitesin suunnittelu on vasta luonnosasteella, ja ratkaisuihin voi vielä vaikuttaa. Esitetyt pohjaratkaisut ovat alustavia.
AIKATAULU: Valtavaara Suitesin toteutuminen edellyttää alueen asemakaavan muutosta, joten niiden rakentaminen alkaa aikaisintaan vuonna 2026. Suites-alueen suunnittelua edistetään kesän 2025 aikana ja ennakkomarkkinointi aloitetaan aikaisintaan loppuvuodesta 2025.

Tutustu saaruan kylään
Havainnevideolla näet, kuinka eri huoneistot ja alueet istuvat kauniisti ympäröivään luontoon luoden upean kävelykylän tunnelman.



Olen kiinnostunut, tahdon mukaan!
Saaruan alue kehittyy yhteistyöllä ja kuulemme mielellämme myös mielipiteesi suunnitelmista ja esimerkiksi huoneistojen alustavista pohjaratkaisuista.